sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Rio-leiri

Minun piti kirjoittaa blogiteksti jo vähän aikasemmin, mutta juuri julkaistut uudet pääsykoemateriaalit ovat vieneet mukanaan seuraavan viiden kuukauden vapaa-ajan käyttö ongelmat. Saattaa siis olla, että blogitekstejä ilmestyy valitettavasti hieman ajateltua harvemmin, mutta ehkä lukemisiltani aina välillä kerkeän päivittelemään uutta blogianikin.

Olimme siis viikko sitten paralympiakomitean ensimmäisellä Rio-leirillä. Leirille kutsutaan kaikista paralympialajeista potentiaalisia Rion paralympiajoukkueeseen valittavia urheilijoita. Aluksi osallistujioita on hieman enemmän ja viimeisellä leirillä on paralympialaisiin valittu joukkue. 

Oli todella mukava nähdä kaikkia muiden lajejen edustajia, sillä jotkut heistä olen viimeksi tavannut Lontoossa. Oli myös mukava tavata muut maajoukkueuimarimme, joita on kyllä vain kaksi, mutta treeniseura on aina oikein mukava lisä harjoitteluun. Treenillisesti leiri ei minun osaltani ollut järin raskas: pääsääntöisesti aerobista, mutta yksi hieman kovempi treeni ja puntti. Kokonaisuudesta tuli kuitenkin suhteellisen raskas, sillä palautumiseajat olivat pari tuntia lyhyemmät, kuin minulla kotona normaalisti. 

Leirejen päätarkoituksena on käydä läpi kaikkia mahdollisia käytännön asioita, joita urheilijoiden tulee tietää ennen kisojen alkua. Muistan, kun olimme aivan ensimmäisillä Lontoo-leirillä samaisessa auditoriossa käymässä läpi samanlaisia suhteellisen pitkiä powerpointeja tulevista kisoista. Kaikki tuntui tuolloin hyvin kaukaiselta. Meille näytettiin tulevan kisakylän kuvia, mutta silloin ne näyttivät vain suurelta muta-alueelta, jonne oli tuoto traktoreita ja kuorma-autoja. 

Nyt, kun istuin kuuntelemassa samanlaista luentoa, kuin nejä vuotta sitten, minulla oli aivan erilainen tunne. Nyt, kun mietin vuoden 2016 kisoja, ajattelen lähinnä sitä, miten lähellä kisat jo oikeastaan ovatkaan! Tuntuu siltä, että Lontoon kisoista ei ole edes kauaa, ja silloin Rio oli vain tavoite kaukaisuudessa. Nyt käymme kuitenkin jo läpi Rion kisakylää ja tarvittavia rokotuksia. Toisaalta kisoja ajatellessa minut valtaa myös aivan erilainen rauha. Nyt tiedän, mihin olen astumassa. Tiedän mitkä virheet tulen tällä kertaa välttämään ja mihin keskittymään. Fiilikseni olivat siis hyvin erilaiset kuin neljä vuotta sitten, mutta yksi asia ei silti ollut muuttunut: kisakylä näytti jälleen hiekkakasalta, josta oli vaikea uskoa, että siihen nousee hulppea kisakylä ja kotimme muutaman tärkeän viikon ajaksi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti